Sain tietää tästä raskaudesta aika myöhään koska ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia ja e-pillereitä söin säännöllisesti enkä jättänyt yhtäkään välistä. Joten tämä tuli hyvinkin yllätyksenä, mutta iloisena sellaisena. Raskausviikkoja oli jo 20 kun sain tiedon raskaudesta. Mutta kun kaikki oli kunnossa niin ihan kiva asiahan se on että odotus jää lyhyeksi. Vaikka tuntuu silti pitkältä ajalta jos pitää lokakuuhun asti odotella.
Nyt viikkoja on 24 , ja voin ihan julkisesti asian ilmoittaa kun kaikki sukulaiset tietävät .
Jännittääkö toinen vauva toisen perään?
Ei oikeastaan, uskon ja tiedän että jaksetaan Danin kanssa , Nuoruudesta on hyötyä. On päiviä jolloin olen hyvin väsynyt ja silloin mieleen tulee että miten tulevasta selvitään, mutta se on onneksi vain hetken mielijohde, kun kuitenkin raskaus on aina omalla tavalla rankkaa , varsinkin näillä kesähelteillä. Mutta onneksi Victoria on kiltti tyttö ja uskon että kaikki menee hyvin !
Victoriahan ei vielä ymmärrä oikein kasvavaa mahaa eikä tiedä mitä tuleman pitää, mutta uskon pikkuhiljaa hänen tajuavan että vauvahan se sieltä on tulossa. Viimeistään kun toinen syntyy.
Odotukset ovat kyllä suuret mutta samalla jännittää myös tulevaisuus, mutta pieni jännitys on hyväksi!

Mutta eipä tässä oikein tule päähän muuta kirjotettavaa, syy siihen on myös se että oon todella väsynyt , eli palataan asiaan myöhemmin.! Hyväää Yötä .
(kuva lainattu)
- Jasmin
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti