maanantai 14. tammikuuta 2013

Alkutaival

Raskausaika oli todella helppo, ei pahoinvointeja ei mitään ns. intohimoja eikä sattunut minnekkään. Vasta loppuraskaudessa tuli ne selkäkivut mutta nekin olivat hunosti havaittavissa. Vielä lasketun ajan jälkeen kävelin 2km edes takas eli 4km mikä on aika hyvin raskaanaolevalta jonka laskettu aika meni jo. Elikkä siis Victoria syntyi viikolla 40+6, supistukset kestivät yhteensä 30h ja synnytys kesti liki 14 h itse ponnistusvaihe kesti sen 7min. Se hetki tuntui pitkästyttävältä kun aika tuntui pysähtyneen, mutta sittenkun synnytys lähestyi entiseltään niin sitten aika meni aika nopeasti. Sitten syntyi pieni sievä tyttö jonka pituus oli 48cm ja paino oli 3230g. Pääsimme heti Dänin kanssa osastolle kun voinnissani ei ollut mitään vikaa ja tyttö oli aivan kunnossa. Ensimmäinen yö meni rauhallisesti mutta itse en paljon malttanut nukkua , mutta kyllä se uni sitten maitsui kun oli ollut raskas proserssi takana. Aamu alkoi normaalisti , vähän jännitti kun ei oikeen osannut tehdä vielä mitään , en edes uskaltanut pientä pitää sylissä kun hän oli niin pieni ja hento. siinä hoitaja auttoi meidät käyntiin imetyksen ja hoidon kanssa. Se oli niin ihanaa aikaa. Samat toistot jatkui siinä viikolla, imetyksen kanssa oli jonkin verran ongelmia siinä puolessavälissä. Mutta kyllä se siitä lähti käyntiin. Viikon lääkärit meitä sairaalassa piti vaikka olisimme halunneet päästä kotiin jo aikoja sitten.

Kotiin tultaessa aloitimme kunnon perhe-elämän, siskoni tuli viikoksi meitä auttaman kotiin että kaikki lähtisi kunnolla käyntiin , olimmehan Dänin kanssa kuitenkin kokemattomia. Siinä pari päivää kului lepposasti kunnes maito loppui ja jouduin alottamaan pulloruokinnan, se harmitti, mutta ei asialle voinut mitään. Minun ja Dänin kavereita ramppari siin ä pari viikkoa kunnes rupesi vähän vähemmän käymään. Onse kiva että ystäviä kiinnosti tulla ja olivat kaikki innoissaan vauvasta. En malttanutkaan odottaa että saan näyttää pienokaiseni kaikille olihan asia ilmoittamisen arvoinen ja vauva on niin hurmaava että kaikki suli hänen kauneudesta ja suloisuudesta.

Kaikki kuitenkin on sujunut hyvin ja apua saadaan aina jos tarve niin vaatii.

Tässä oli tämä alkutaival Victorian kanssa.

-Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti